maanantai 16. huhtikuuta 2012

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike

Arvaatte: yhden kirjan olen tänään kaupasta hakenut ja lukenut melkein kokonaan, vauva on saanut makoilla lattialla (ja oppikin sitten heti kääntymään, kops, näin äidin lukuharrastus kehittää lasta välittömästi!). Nimittäin Tuomas Kyrön uusimman elikkä Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike (WSOY 2012).

Tolkun kirja se on. Tällä kertaa uhkaa Mielensäpahoittajaa liian kaunis kodinhoitaja ja siitä sitten huostaanotto sekä nälkäkuolema. Ei auta kuin alkaa opetella kokkaustaitoa ja alkaa se ruskea kastikekin syntyä siinä perunaohjeiden ohessa.

Ihan helmi on tämä, jos nauratti se edellinen. Kyllä en kyllästy, vaikka arvaan että moni jo marisee että keksisi jotain uutta. Ei tarvitse ihmisen keksiä kuin yksi hyvä idea elämässä sanon minä ja jos on tarpeeksi hyvä niin elää sillä lopun ikää, ehkä perikuntakin vielä, näin uskon tälle Kyrölle tässä käyvän Paasilinnat että yksi hyvä tarina joka vuosi niin pysyy perunoissa.

Siellä on tämmöistä itseironiaakin, lukekaa vaikka kuvaus aamu-tv:n kirjailijavieraasta: "Siloposkinen kloppi röhnötti sohvalla ja luuli olevansa hauska. Se oli kirjoittanut vanhasta äkäisestä miehestä keksityn tarinan ja luuli selvästi tietävänsä sellaisesta jotain. Kyllä toivon että saa pian reuman moinen rahasta kuvittelija. Kyllä ei kukaan alle viisikymmentävuotias ole koskaan hauska."

Se on nykyään tv:ssäkin tämä Kyrö kuten kaikki joille tässä maassa pienikin menestys jaetaan. Kyllä on hauska sielläkin, se on vissi. Onneksi on lyhyt kirja tämä, muuten jäisi lapsi hunningolle. Ja jos ette nyt tiedä mistä tässä puhutaan niin kyllä minä mieleni pahotan!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Tapasin Tommi Melenderin!

Uskomatonta: pääsin sittenkin käymään lukupiirissä, lyhyesti mutta kuitenkin. Sen verran, että kuulin Tommi Melenderin alustuksen Ranskalaisesta ystävästä ja sain esittää pari kysymystäkn.

Olipa taas kiinnostavaa ja kylläpä kaipaan kirjailijoita ja kirjaihmisiä. :) Oli jotenkin liikuttavaa, kun Melender kertoi, että kirjan vastaanotto oli yllättänyt: hän luuli kirjoittaneensa siihen selkeän sanoman, mutta sen enempää lukijat kuin kriitikotkaan eivät tätä sanomaa oikein löytäneet, vaan ihan kaikkea muuta. Kertoi oppineensa, että kirja syntyy lukijan päässä eikä ole siinä mielessä kirjailijan kynästä lähtiessään koskaan valmis. Puhuimme kirjan sanomastakin pitkät pätkät, mutta enpä osaa sitä tähän enää kiteyttää - miesten välinen ystävyys jäi itselleni mieleen tärkeänä teemana ainakin.

Muiden lukupiiriläisten mielestä kirjan maailma oli kovasti kaurismäkeläinen. Ehkä, mutta koska en itse ole niin suuri Kaurismäki-fani, pidän edelleen kiinni Camus-yhteydestä, ja Melender myönsikin ottaneensa Camus'n tuotannosta vaikutteita myös. Hauskinta oli taas kerran huomata, miten eri asioihin eri lukijat kiinnittävät huomiota ja miten paljon itseltä oli taas kerran mennyt kirjan viittauksista ja eri teemoista ohi. Tuntuu siltä, että kritiikkien sijaan pitäisi lukea mieluummin teoksesta "kirjailijan kootut selitykset" eli mitä kirjailija luuli kirjoittavansa ja mitä lukija siitä sitten ymmärsi (eli ei).

Joka tapauksessa Melender oli kovasti sympaattinen ja viisas ihminen. Eniten huvitti se, että hän kertoi ottavansa kirjoihinsa paljon vaikutteita todellisuudesta, koska on niin huono kuvittelemaan mitään. Päähenkilössä tosin on Melenderiä itseään kuulemma nolla prosenttia, koska päähenkilöiden on oltava hänestä riittävän kaukana.

Jäin tätä pohtimaan. Viehättävä ristiriita: että kirjailija kirjoittaa kaikesta muusta todellisuudesta paitsi siitä, joka on lähimpänä eli itsestään. ;) Voihan sen niinkin tehdä ja ainakin sillä syntyi vaikuttava romaani.